Kognitiivisen käyttäytymisterapian koulutuspsykoterapia-asiakkaaksi?

Olen tehnyt pariterapiaa usean vuoden ajan ja skeematerapiaakin jo reilu pari vuotta. Nyt olen aloittanut Tampereen yliopistossa kognitiivisen käyttäytymisterapian (KKT) psykoterapeuttikoulutuksessa, ja edessä on neljän vuoden opinnot yritystyön ohessa. Tämän koulutuksen jälkeen pystyn tarjoamaan yksilöpsykoterapiaprosesseja myös Kelan tukemana.

Mitä kognitiivinen käyttäytymisterapia on?

Kognitiivinen käyttäytymisterapia on psykoterapiamuoto, jolle on tyypillistä järjestelmällinen toiminta. Se on myös aktiivista ja koulutuksellisesti suuntautunutta. Perustavaa laatua siinä on oletus, että inhimillinen käyttäytyminen laajimmassa merkityksessään on perimän ja ympäristön vuorovaikutukseen perustuva suhde, johon kuuluu ajatukset, tunteet, toiminta ja fysiologiset reaktiot, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä vuorovaikutus on käyttäytymisanalyysin kohde ja siihen vaikutetaan psykoterapiassa. Ihmistä hoidetaan sen vuoksi todella kokonaisuutena. Samat perusperiaatteet selittävät sekä ihmisen itse että muiden havaitsemaa käyttäytymistä.

Kognitiivisen käyttäytymisterapian tarkoituksena on usein parantaa ihmisten itsehallintaa ja -hoitoa antamalla ja opettamalla uusia valmiuksia ja taitoja. Tämä voi sisältää esim.

  • uusien toimintatapojen omaksumisen (toimiminen luottaen paremmin omaan itseen),
  • uusien tunteen säätely- tai hyväksyntätapojen oppimisen (eläminen ilman jatkuvaa ahdistusta ja pelkoa tai masennusta),
  • uusien ajattelutapojen omaksumisen (myönteinen suhtautuminen omaan itseen ja muihin ihmisiin) tai
  • terveysriskien ja sairauksien hoitotapojen omaksumisen ja hallinnan (kipujen vähentäminen, liikalihavuuden tai kohonneen verenpaineen hoito).

Mitä ongelmia ja sairauksia voidaan hoitaa näillä menetelmillä?

Kognitiivisen käyttäytymisterapian tehokkuus on todettu sadoissa tieteellisissä tutkimuksissa ja se on saavuttanut tunnustusta kaikkialla maailmassa erityisen tehokkaana ja tieteellisesti tutkittuna psykoterapiamuotona.

Tällä hetkellä on olemassa käyttäytymisterapeuttisia hoitomenetelmiä lähes kaikkiin psykiatrisiin, neurologisiin ja terveyspsykologisiin ongelmiin ja häiriöihin ja monien ongelmien hoidossa nämä hoitomenetelmät on osoitettu tieteelliseen tutkimusnäyttöön perustuviksi psykologisiksi hoitomenetelmiksi.

Alueita, joilla käyttäytymisanalyysin ja kognitiivisen käyttäytymisterapian hoitomenetelmät ovat osoittautuneet erityisen tehokkaiksi, ovat esim.

  • ahdistuneisuus-,
  • pelko-, ja masennusongelmat,
  • syömis- ja unihäiriöt,
  • oppimisvaikeudet,
  • seksuaaliset ja muut parisuhdeongelmat,
  • huono itseluottamus,
  • väärinkäyttöongelmat,
  • skitsofrenia ja erityyppiset stressiongelmat ja
  • yleiseen terveyteen liittyvät ongelmat sekä
  • lapsuuteen ja kehitysvammaisuuteen liittyvät häiriöt.

Oletko kiinnostunut saamaan KKT-koulutuspsykoterapiaa?

Etsin paraikaa muutamia asiakkaita muun työni ohella tehtävään koulutuspsykoterapiaan. Sinulla ei ole pakko olla lääkärin diagnosoimaa mielenterveyden häiriötä, mutta olisi hyvä, että tunnistaisit, millaisia oireita tai ongelmia sinulla on. Valitettavasti ”vanhat” yksilöasiakkaani eivät sovellu koulutusterapiaan.

Koulutusterapiassa käynti vaatii sitoutumista, sillä koulutuspsykoterapiassa olisi tarkoitus käydä kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan ja vähintään 20 kerran ajan (noin 4-5 kk) tai enemmän niin kauan, että oireet vähenevät merkittävästi. Ensimmäiset 1-4 kertaa tehdään arviointia ja tavoitteita. Työskentelyssä tukena koko prosessin ajan on yliopiston järjestämä kokenut työnohjaaja ja työnohjauskoulutusryhmä, joiden kanssa asiakkaan tilannetta ja hoitoa arvioidaan ja suunnitellaan anonyymisti. Asiakkaan henkilötiedot eivät mene yliopistolle tai ryhmälle tiedoksi, vaan ne jäävät minulle.

KKT-psykoterapia on strukturoitua ja tarkoin suunniteltua ja tehokasta. Menetelmänä on mahdollista käyttää skeematerapiaa, joka on yksi hyväksytyistä kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmistä. Tämän lisäksi käytetään aina käyttäytymisanalyysiä, muita arviointivälineita ja KKT-menetelmiä.

Koulutuspsykoterapiakerta maksaa tällä hetkellä 65 euroa/45 minuuttia (sis. alvin) järjestettynä Voimaantumon Tampereen toimistolla. Kuukaudelle tulee pääsääntöisesti 4 käyntiä eli hinta on noin 260 euroa kuussa.

Etsin siis henkilöitä, joilla on joku edellä mainittu oire tai ongelma, josta on motivoitunut pääsemään eroon ja myös sitoutumaan työskentelyyn sen onnistumiseksi. Mikäli kiinnostuit asiasta, voit ottaa yhteyttä minuun viestillä (p. 040 551 5631). Jätä nimesi ja yhteystietosi ja kiinnostuksesi terapiaa kohtaan, niin soitan vapauduttuani.

HUOM: tällä hetkellä kaikki koulutuspsykoterapia-asiakaspaikat ovat täynnä. Voit alustavasti kysyä paikkaa syksylle.

Lisätietoja minusta ja osaamisestani.

Lisätietoja KKT-koulutuksesta.

Talvisin terveisin Mirva Salonen Voimaantumosta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *